Eräänä iltana Jarmon tultua kotiin iltalenkiltä menimme noin puolen tunnin päästä heti kohta nukkumaan. Eikä kauaa kulunut valojen sammuttamisesta, kun olohuoneen suunnasta alkoi kuulua kuopimista. Herra kovapää harrastaa sitä tehtyään isomman tarpeensa keittiön lattialle. Siitäkös Jarmo riemastui, nousi sängystä ja piti sen päiväisen, perin vihaisen, äänekkään puhuttelun Taaville. Jo kolmannen pienen ajan sisällä samasta asiasta. Tällä kertaa puhuttelu oli sitten niin kiukkuinen, että poitsukin tajusi mennä seinän viertä pitkin matalana sängyn alta viereeni lepertelemään. Eikä ole pitkään aikaan sen jälkeen sisälle tarvettaan tehnytkään.

Toinen primitiivireaktion aikaasaava teko on eteisen maton purku. Lattialla on muovimatto, jota herra on aikansa kuluksi päättänyt purkaa molemmista päistä repimällä kude kerralla ja pilkkoen kuteetkin kolmen sentin palasiksi. Joten kohta meillä on 130x170cm maton sijasta kynnysmatto.

Olohuoneen lattialla odottaa kokoamista uusi kirjahylly pahvipaketissaan. Paketissa on pyöreä reikä kyljessä värin tarkastusta varten. Ja Taavi ilmeisesti ajattelee, että siitä reiästä voi aloittaa paketin purun.

Välkky, mikä välkky!

Tyttäremme on poikien ehdoton suosikkivieras, jonka huomiosta molemmat ja varsinkin Tiitus kilpailee korkojen kera. Sille kun ei meinaa mennä jakeluun se, että Essin huomion vie oma koiransa Helmi. Onhan Timppa koko ikänsä ollut Essin poika ja nyt TOI tuli tuohon!

Essillä on tapana pienehköt koulutustuokiot kaikille. Tosin tuokiot muuttuvat useinmiten myllerrykseksi, kun kaikki kolme kilpailevat huomiosta. Kuten tässä kuvassa, jossa Tiitukselle on annettu komento viereen, mutta mukana on tullut molemmat toisetkin ja niin vauhdilla, että matot ei lattialla pysyneet :D

Ja Taavi istuu:

Taavi seisoo:

Taavi edestä:

Taavi takaa:

 Taavi makaa:

Normaali sunnuntai tässä perheessä alkaa puoli viisi aamulla, kun isäntä tulee töistä kotiin. Molemmat pojat huutavat "päät punaisina" eteisessä koko sen ajan, kun hän purkaa autosta tavaroita kuistille. Siinä on sitten emännänkin herättävä.

Seuraavaksi on ohjelmassa pihalla käynti. Isännän mentyä nukkumaan, emäntä nousee ylös laittamaan poijiille aamuruokaa. Ja keittää siinä sivussa itselleenkin. Ja toivoo, että televisiosta sunnuntai-aamuisin alkaisi katseltavaa ohjelmaa jo kuudelta.

Ruokailun jälkeen poijaat touhuavat omiansa ja riehuvat. Ja emäntä kuluttaa ensimmäiset tunnit valvoen ettei ne pääse rappusten ikkunaan huutamaan joka-ainoan ikkunan ohi lentävän lumihiutaleenkin perään. Isännän pitäisi saada nukkua. Joten sohvalta ylös, eteiseen kulku, poikien komennus ikkunan äärestä pois noin kymmenen kertaa per aamu.

Aikansa touhuttuaan pojat hakeutuvat ensimmäisille tirsoilleen. Kumpikin lempipaikoilleen:

Taavi yläkerran portaille ja

ja Tiitus vähän pehmeämpään paikkaan:

Aamu-unien jälkeen onkin sitten vuorossa jo toinen pihalle meno:

Ja sitten usein vierailulle tuleekin Helmi katsomaan karvaleluansa Taavia, joka jo hukkuu pimatsun jalkojen väliin:

Ja Tiituksen pitää ihan nauraa kaksikon touhua sivusta seuraavana:

Poikien ruokailu on vakiintunut, Tiituskin on alkanut syödä. Mutta valitettavasti ottaa sitten takaisin alun syömättömyyttään. Taavin kustannuksella. Ja se paino on noussut hälyyttäviin lukemiin, Taavin taas ei ole noussut riittävästi, kolmessa kuukaudessa näköjään vaivaiset 300g.

Yhdessä näyttelyssä Tiitukselta jäi sertikin saamatta, syynä vain lihavuus. Ja se serti olisi sittemmin tuonut Liettuan MVA:n ja Suomen MVA:n. Vähän harmitti.

Joten nyt toinen meillä on laihdutuksella ja toinen on lihotuksella. Ja ruoka vaihtui molemmilla. Taavin ruoan Ritva vaihtoi valkoiselle koiralle suunnitelluksi, Tiitukselle ostettiin kevyt-vaihtoehtoa.

Tiituksen laihdutusta edesauttaa ympäristön narttujen juoksuaika ja sen painosta onkin pudonnut melkein 1,3 kg. Taivuin vähintään Taavin ruokaan sekoittamaan jauhelihaakin saadakseni sen syömään jouheemmin kipponsa tyhjäksi. En nimittäin ollut kauhean innoissani tästä sekoitusruoasta ostettuamme 11 vuotta maksalaatikkoa Lillin nappuloiden sekaan. Sen jälkeen nimittäin päätimme, että seuraavat koiramme saavat opetella syömään pelkkiä nappuloita.

Lopuksi jo vakiintunut tyttövieras Helmi, joka kasvaa silmissä. Kuvassa hieman hätääntyneenä katselee kuvaajaa, kun ei tajua, mitä pojat huutavat ovelle.

Taavin mieltymys itseään isompiin koirakavereihin tuli taas todistettua, kun tyttäremme tuore tanskandoggi Helmi (Grande Gremin´s Capricorn) kävi esittäytymässä poijiille.

Taavilla ja Helmillä yhteinen sävel löytyi nopeasti, sillä onhan poitsu vielä sen verran pentumainen. Helmi taas on vasta 10.11.2011 syntynyt joten viikkoja on takana nippa nappa 9. Tiitus taas yritti ensin ulkona hieman isonnella. Rauhoittui vasta sisälle tultua, kumma kyllä.

Sisällä Helmikin uskalsi alkaa leikkimään, se kun vielä aristelee ulkona kaikkea mahdollista.

Sisällä jopa Tiitus suostui tutustumaan tulokkaaseen:

Kuvassa mittelspitz Tiitus (toukokuussa 4v) ja tanskandoggi Helmi (9vko).

 Taavi ja Helmi eivät paljoa aikailleet, kun matot saivat parin alta kyytiä. Eipä kauaa mahdu Helmi enää puikkelehtimaan meidän kalusteiden välissä tätä vauhtia.

Tiitus on vihdosta viimein oppinut pitämään Taavin suhteen puolensa. Enää ei poitsu ota isältään mitään, mitä se ei sille halua antaa.

Nyt isähaukusta on sitten tullut se rohmu, jonka pitää saada itselleen kaikkea. Ja se selittääkin sen, minkä takia sen painoa on niin vaikea saada putoamaan. Kaikki makupalat on jätetty pois, ruoka-annokset tiputettiin puoleen ja silti herran paino vain nousee. Kunnes tässä muutama päivä sitten huomasin, että ompas meillä puhtaiksi syödyt ruokakipot. Olleet jo monena päivänä. Ompas niillä ollut nälkä. Totuus vain on, että Tiitus syö molemmat kipot ja Taavi väistää tieltä pois.

Joten nyt emäntä seisoo ruokailun ajan näköetäisyydellä ja vahtii, että poijaat syövät oikeista kipoista.

Taavi taas on selvästi alkanut kuuntelemaan paremmin, eikä enää kohlota niin paljon. Nopeakin on oppimaan. Silmien puhdistuksen jälkeen olen antanut pienet siivut juustoa palkkioksi. Ja eipä tarvitse Taavia kutsua putsaukseen. Ei tarvitse kuin aukaista vanutuppopussi, niin jopas poika istuu jalkojen välissä ja tuijottaa silmiin, että pese jo, mä haluan makupalan :D

Taavi rakastaa havuja. Niitä se on kantanut pihalta sisälle koko pienen ikänsä, neulaset se syö, jos saa mahdollisuuden. Nyt jouluna tarjottiin kultaa lautasella: noi toi havut itse sisälle!

Ja Taavi onnesta mykkyrällä on maannut kuusen alla ja jauhanut alaoksista neulasia irti. Joten kuusi saa nyt lähteä, sillä kaikki menee lomiltaan huomenna töihin eikä kukaan ole vahtimassa sitä, siis Taavia ei kuusta.

Koko ikänsä se on havuja sisälle kantanut, tunkee ne pihalla suuhunsa, ja jos osaisi viheltää, ulkorappusissa kuuluisi varmaan vihellys sen vilahtaessa kuistille lenkin päätteeksi muina miehinä suu visusti kiinni niin kuin ei mulla siellä mitään ole;/. Päästyään sisälle vilahtaa jonnekin nurkkaan nauttimaan saaliistaan ja jos ilme voisi paljastaa .

Tässä kuitenkin on tullut lenkin jälkeen nälkä:

Viikon päästä lähilauma saa uuden jäsenen Taavin riemuksi ja Tiituksen harmiksi veikkaan. Kaksi viikkoa sitten kävimme tyttäremme ja hänen avomiehensä kanssa tutustumassa tanskandoggi-pentueeseen, josta he ottavat narttupennun itselleen. Tässä kuva uinuvista pennuista 5 vkoa vain yksi on toisessa huoneessa:

Toivotan täten kaikille oikein mukavaa antoisaa uutta vuotta 2012!

Huvittaa joka kerta, kun katselen televisiosta mainosta, jossa ensin kysellään ärsyttääkö tyhjät vessapaperirullat? Ja annetaan ratkaisuksi, että nyt ne voi vetää pöntöstä alas. Meillä on ollut jo kaksitoista vuotta nelijalkainen vessapaperirullatuhooja.

Ensin Lilli ja Tiitus ja näistä kahdesta vie nyt voiton Taavi. Tämä hakee itse vessasta telineestä tyhjän hylsyn, vie muualle ja silppuaa kuin parempikin silppuri sen sille paikalle. Ja silppu on todella pientä. Saman kohtalon saa kaikki pahviset rasiat. Onneksi pahviset.

Tiitus ei ole koskaan innostunut pahveja repimään, Lilli taas aikoinaan oli samanlainen kuin Taavi. Lillin lemppari oli rullan sisään piilotettu namipala, Taavi ei sitä sieltä helpolla osaa hakea, pahvin repiminen vie voiton. Ja jos saa sanomalehden hampaisiinsa, on sekin päivän päätteeksi samanlaisena silppuna lattialla.

Joten mainokseen voisin hyvin lisätä lauseen tai hanki koira :D

4.11. lisäys:

Älkää antako koirille pureskeltavaksi näitä uusia veteen sulavia vessapaperirullahylsyjä. Ne saattavat aiheuttaa tukoksen. Ei niitä meilläkään poijiille anneta, vaan vanhanaikasia.

on Taavilla ikää, tarkemmin huomenna.

Sisäsiistiksi oppiminen on tuottanut huomattavasti enemmän työtä kuin kahden aikaisemman koiramme, joista ensimmäinen oli jo kymmenviikkoisena meille tullessaan käytännössä sisäsiisti oltuaan koko pentuaikansa pihalla. Toinen eli Tiitus tuli meille kymmenviikkoisena eikä sisälle tehnyt kuin muutaman kerran.

Tämä kolmas sen sijaan on opetellut kummia tapoja. Ei se enää pissaa sisälle, mutta toisen tarpeen kanssa on tekemistä. Pikkumies kun on lenkeillä ollessaan niin malttamaton Tiituksen kanssa tarvettaan tekemään kunnolla. Hosuu sitä tehdessään, joten lopun voi sitten jonkun ajan päästä tehdä sisälle, jossa ei ole häiriöitä. Ja me menemme noukkimaan kököt paperin ja tolupullon kanssa pois. Nyt jo kylläkin torusanojen kanssa. Onni onnettomuudessa on, että se sentään tekee sen aina samaan paikkaan eikä jätöksiä löydy ympäri taloa.

Mutta muitakin omituisia tapoja on omaksunut. Ruokanappulat pitää esim. syödä yksitellen olohuoneen matolla ja jokainen nappula pitää raapaista kiposta ensin tassulla keittiön lattialle. Onneksi vesikipon kaivauspuuhat on jo jättänyt eikä vettä enää lainehdi ympäri keittiötä.

Melkein jo huokasimme helpotuksesta, kun ajattelimme, ettei se teekään mitään varsinaista pahaa. Mutta...kengät saa kyytiä, jos joku tuo ne kuistilta sisälle, pöyditä ottaa kaiken mihin ylettyy, sukat katoavat, samoin kaikki vaatteet mihin ylettyy. Yhtenä päivänä sitten aloin kuuntelemaan kalvamista eteisestä ja menin katsomaan mikä nyt on käsittelyssä. Ja löysin Jarmon kännykän ja pojan kellarin oven suusta täydessä touhussa odottamassa Jarmoa kellarista. Känny kyllä vielä toimii pienellä särinällä.

Tiitusta puree, näykkii ja repii koko ajan. Tosin Tiitus on pikkuhiljaa alkanut sanoa mielipiteensä. Latvia-Liettuan matka opetti pitämään puoliaan. Siellä mukana oli ilmeisesti hyvät mallit. Taavi vaan on sen verran vaativa luonteeltaan ettei taivu.

Jalan noston aloitti myös vasta seitsen kuisena ja ajattelin jo kauhulla sitä sisälle merkkausta. Tiitus oli siinä ihan mahdoton. Taavi ei onneksi sentään ole niin tarmokas. Nostaa pihalla, mutta ei näytä mitään merkkiä merkkailusta muualla.

Samoin ei myöskään hypi niinkuin Tiitus. Ei esimerkiksi hyppää vielä huonekaluille, joten Tiituksella on pakopaikkoja, jos niitä haluaa.

Vähän etukäteen jännitimme Taavin reaktiota, kun Tiitus lähti näyttelymatkalle Latviaan ja Liettuaan ja Taavi jäi yksistään kotiin. Onneksi matka sijoittui viikonloppuun, joten täydellistä yksinoloa ei tullut vaan joku meistä oli koko ajan paikalla.

Yllätykseksemme Taavi käyttäytyi jopa paremmin. Se ei riekkunut eikä riehunut eikä repinyt meitä ikävöidessään. Päinvastoin käytös muuttui astetta paremmaksi, tottelevaisuus parani eikä joka paikassa tarvinnut enää roikkua.

Tiitus lähti perjantaina ja tuli maanantaina. Maanantain Taavi oli tyttärellämme ´päivähoidossa`. Ja Tiitus tulikin yllättäen jo päivällä yhden aikaan kotiin mahtavan tuloksensa kanssa. Eikä Taavin riemulla ollut rajoja.

Tiitus sen sijaan näytti meille mieltänsä jouduttuaan matkalle ilman tuttuja ihmisiä aivan ventovieraiden kanssa.

Tiituksen tulos oli:

8.10.2011 Valmiera, Latvia

Baumeister Edelstein PU1 SERTI ROP => LV MVA
tuomari Monika Tauraseviciene, Liettua

9.10.2011 Siauliai, Liettua

Baumeister Edelstein PU1 SERTI ROP
tuomari Elžbieta Augustyniak, Puola

Tiitus tutussa vahtimispaikassaan kotona:

 Tiituksen palkintotuomiset:

 Taavi vahtii varmaan pikkulintuja:

Tänä aamuna seurasimme Jarmon kanssa, kun Tiitus pureskeli olohuoneen lattialla nahkaluutaan Taavin ärsyttäessä tuijotuksellaan kuonon edessä.

Tiitus halusi kuitenkin välillä lähteä Jarmon jalkojen juureen käymään, mutta luutahan ei voinut jättää, sillä Taavi olisi saman tien iskenyt siihen hampaansa. Ja Tiitushan ei Taavilta ota mitään pois.

Joten Tiitus keksi oivan ratkaisun asiaan. Se söi luuta kapean maton päällä ja päätti "haudata" luun maton poimun alle. Ihmettelimme, kun se yht´äkkiä alkoi petaamaan, mitä se ei yleensä harrasta. Petaaminen hautasi luun maton poimuun, jolloin se katsoi voivansa poistua Jarmon luo.

Saman tien Taavi meni hakemaan luuta - eikä se oikeasti sitä maton poimusta löytänyt . Aikansa rapsutuksista nautittuaan Tiitus palasi luunsa luo ja kaivoi sen vaivatta poimusta ja jatkoi kalvamista.

Ja me Jarmon kanssa hirnuttiin vieressä!

Taavi: mihin se luu katosi?

Sunnuntaina Taavi sai luvan lähteä mukaan Tiituksen näyttelymatkalle. Ruokaa ei taaskaan tullut aamulla eikä se sitten autoon oksentanutkaan, kuono oli kylläkin taas kuolassa.

Näyttelytilanne meni jopa ensimmäistä kertaa paremmin, mies pisti kehän reunalle maata nurmikolle ja katseli vierestä ohi kiitäviä kilpailijoita aivan hiljaa. Eikä muutenkaan riekkunut eikä riehunut. Hyvä Taavi!

Tulomatka meni sitten jo huomattavasti paremmin. Tietysti autoon mennessä piti ensin laittaa nelijalkajarrutus päälle. Yritimme Ritvan kanssa parkkipaikalla ottaa siitä seisomakuvaa, mutta reppana luuli joutuvansa autoon, joten voi että koira voi olla kiemurassa autosta poispäin. Tässä kuitenkin kuvista paras tulos Taavi 6kk ja 11pv, jos ihan tarkkoja ollaan:

Nyt on sitten vihdosta viimein Tiituksen vuoro koettaa onneaan näyttelyssä sunnuntaina. Aamulla yhdeksän aikaan Ritvan auton nokka suuntaa Vantaalle Hakunilan puistoon. Mukaan lähtee myös Cilla ja Taavi hakemaan kokemusta näyttelytilanteista ja Taavi automatkailusta.

Pitkästä aikaa Tiitus joutui perjantaina suihkuun ja föönaukseen. Se ei ole turkkiansa tälle kesälle keventänyt lainkaan eikä kyseinen puuhakaan jättänyt kuin nyrkillisen karvoja roskikseen. Toivottavasti näyttelyssä herra suvaitsee sentään kävellä vähän terhakkaammin, täällä kotona se on kuin vanha isäntä - aina maata menossa.

Taavi on nyt onneksi pudottanut yläkulmahampaansa ja alkanut työntää uusia tilalle. Ja hampaat tuntuvat hakeutuvan suuhunkin paremmin, kun se yksi sieltä otettiin pois. Nyt seurataan mielenkiinnolla turkin värin kehittymistä. Valkoiseen kun on alkanut ilmestyä kerman värisiä alueita enemmän kuin Tiituksella. Näinköhän se pitää joskus siirtää toiseen väriinkin sen Ritvan toivoman kokoluokan lisäksi? Jottei näyttelyissä turhaan sakoteta.

Taavilla menossa vaihe, jolloin pitää taas kokeilla jokaisen rajan venymistä. Ilmeisesti jonkilainen uhmakausi. Auta armias, jos keittiön roskiskaappi on jäänyt meiltä ihmeisiltä edes millin auki, niin johan on pikkujätkä viimeistä häntäkarvaansa lukuunottamatta tutkimassa kaapin sisältöä. Kyytiä saavat myös nahkakengät ja eteisen kangastapetti, jonka kuteista saa niin ihanasti kiinni vetämistä varten. Saunatakkinsa vyötä Jarmo hakee aina ympäri asuntoa, samoin kenkien toista kappaletta metsästetään poikkeuksetta päivittäin.

Nyt tuotiin myös vihdosta viimein lattialle takaisin myös matot ja ah nuo ihanat olohuoneen nyppylämatot! - ajattelee Taavi. Kunhan mää tuosta nyppylästä otan kiinni ja kiskaisen - lähtee koko nyppylärivi iloisesti piiiiiitkäksi riviksi kangasnauhaa. Ja niin sitä emäntä taas monta minuuttia pujottelee nauhaa takaisin mattoon. Tosin nyt se jo selvästi tunnistaa, mikä karjaisu on sille tarkoitettu eli tiedostaa itse milloin on luvattomilla teillä.

Tiituksen ärsyttämiseen on keksinyt erinomaisen, onneksi äänettömän tavan.  Seisoo kolmenkymmenen sentin päässä, tuijottaa hievahtamatta ja ääntä päästämättä - Tiituksella hermo pettää ja se poistuu paikalta jättäen lelunsa/makupalansa ja hyppää sohvalle tai sänkyyn karkuun. Tai syliin. Ja Taavi nauttii valloittamastaan esineestä. Kunnes me otamme sen haltuumme.

Tupa oli taas täynnä suvun naisia Tupperikutsujen takia. Taavi ei enää ihmettele kotona käyviä ihmisvieraita ihmeellisemmin. Ovat käyneet jo tutuiksi. Mutta - yhden vieraan mies tuli häntä hakemaan - ja auton takakontista hyppäsikin ulos komea poikakoira Lordi, jota Taavi ei ollut ennen tavannut. Tiitus kierteli autoa jo etukäteen hakien Lordia ja kun vihdosta viimein sen sai pihalle alkoi sen päiväinen meteli ja ympäri pihaa juokseminen. Taavi nyt ensimmäisen kerran haukkui toiselle koiralle ja olisi tutustunut niin kovin mielellään. Lordi vain ei arvokkaampana 5-vuotiaana herrana viisveisannut pikkujätkästä. Tosin ei Tiituksenkaan kanssa mitään erityistä touhunnut. Valitti vain paikallaan isännälleen, emännälleen ja minulle, että minne mut nyt toitte!

Lopuksi kuva Lordista, virallinen nimi on Shacal Lordi - on se komea ja erittäin hyväluontoinen. Emäntänsä kanssa keskusteltiin, että meidän molempien mielestä Lordi ja meidän edesmennyt Lilli edustavat just sennäköistä suomenlapinkoiraa, mistä me molemmat pidämme - iso, matalaryhtinen ja muhkeaturkkinen, ei näitä nykyaikaisia pystykorvamaisia versioita. Lilli oli muuten syy siihen, että Rose ja miehensä Lordin hankkivat.

Kuva ©Rose Latomaa

Viime sunnuntaina Ritva vei Taavin oman apinapinserinsä kanssa pentunäyttelyyn Kyröskoskelle. Minä seurana koiravahdin roolissa. Paikkana oli keskellä metsää oleva ampumarata. Lähtö oli aamulla 9.15 ja varmuuden vuoksi en antanut aamuruokaa, jottei Taavi oksenna näyttelyyn mennessä, sillä se oksentaa edelleen poikkeuksetta joka kerta, mikäli on saanut mahaansa syötävää ennen autoilua. Herra päätti kotona näyttää tyhjille metallisille ruokakipoille mieltään kalistelemalla niitä perin äänekkäästi ja potkimalla niitä ympäri keittiön lattiaa luullen näin saavansa niihin jotain sisältöä. Muttei oksentanut automatkalla, kuolasi kylläkin naamansa märäksi. Onneksi sillä ei ole partaa.

Näyttelytilanne ei poikaa erityisesti mitenkään hätkähdyttänyt, ei rähissyt, haukkunut eikä pelännyt. Kaikkia hevosen kokoisia koiria kutsui leikkiin, oman kokoiset saivat olla aivan omissa oloissaan.

Tulos oli erinomainen: Tempore Vice Versa 1 kp ROP-pentu, Tuomarina oli Saara Sampakoski.

Arvostelu: 5kk ikäinen, erittäin miellyttävä urospentu. Hyvä pää, kauniit tummat silmät. Hyvät korvat. Erinomainen ylä- ja alalinja. Erinomainen rintakehä ikäisekseen. Oikea-asentoiset, sopivan voimakkaat raajat. Erinomainen turkki ikäisekseen. Erinomainen häntä. Liikkuu tasapainoisesti. Erinomainen luonne. Esiintyy erinomaisesti.

Yhtä hienosti meni myös matkaseura Cillalla: Riogaioch Cordelia Gray 1 kp ROP-pentu, tuomari Olli Kokkonen.

Palkintokuvassa Taavi ja Cilla. Kuva toimittakoot samalla Taavin 6 kuukautiskuvaa, sillä 6kk tulee täyteen 24.8.2011.

 Lopuksi kuva Tiituksesta ja Taavista makupalakyttäyksellä:

Taavi päätti pitää tiukasti kiinni toisesta alakulmahampaastaan ja kasvattaa uuden sen sisäpuolelle. Eikä pentuhammas inahtanutkaan. Kasvaessaan pentuhammas olisi painanut uuden hampaan kasvamaan kieroon ja kohtisuoraan yläkitalakea kohti. Joten eilen lääkäritäti otti leikaten pentuhampaan pois.

Illan poika oli harvinaisen rauhallinen oltuaan tyttärellämme päivän hoidossa. Mutta tänä aamuna vauhti oli sitten moninkertainen hyvin kotona nukutun yön jälkeen. Tiitus sai tutaa eilisen päivän koettelemuksista. Voi Timppa parkaa :(, pitäisipä jo vihdosta viimein puolensa. Mutta ei vieläkään komenna Taavia kuin antaessamme sille luvan, että sano sille kova sana. MUR!

Poikien päiväkävelyllä tänään huomasimme ensimmäisen kerran, että Taavi nosti pissatessaan jalkaa. Eli kohta on sitten vuorossa merkkailu vähän joka paikkaan.

Tiitus merkkaili nuorempana melkoisesti ja sai milloin mistäkin käteenosuvasta rätistä persuuksilleen mikäli erehtyi niin sisällä tekemään. Ja tekihän ainakin koirahuusholleihin mennessämme. Toivottavasti nyt isästä oikeasti polvi paranee eikä Taavi ole yhtä hormonipakkaus kuin Tiitus.

Essin poikakaverillakin meni pullat väärään kurkkuun, kun katseli Tiitusta rappusilla istumassa. Tiituksella kun hormonihyrräys saa aikaan törröttämistä jalkojen välissä eikä Riku ollut koskaan sitä nähnyt. Tiitus reagoi niin pienempänä kaikkeen. Tietysti toki narttuihin, mutta myös ilotörrötys oli normaalia eli esim. kun tulimme kotiin töistä.

Ja kyllä tuntuvat myös Taavin silmät reagoivan ruokaan. Nyt syötyään samaa ruokaa Tiituksen kanssa on myös sen silmien aluset käytännössä putsautuneet itsestään. Tokihan vielä vähän rusahtavaa näkyy, mutta valuminen on loppunut. Tiituksen silmät reagoivat ja vuotavat kylläkin pahemmin.  Ja ruokakin maistuu poijiille taas paremmin, jopa Timpalle. Taavihan nyt on syönyt koko ajan. Ja oli kiva huomata, että nykyään pojat syövät samasta kiposta yhtäaikaa vierekkäin.

Taavi on ryystänyt nenäänsä  jo useamman viikon silloin tällöin. Sitten muutaman päivän ja yhden yön erittäin voikmakas ryystäminen sai meidät viemään sen lääkärille, sillä epäilimme nenäpunkkia, jota Tiituksellakin oli epäilty aikaisemmin.

Noh eihän sitä punkkia silmillä kiinni saa, joten poijaalle annettiin strongholdin lisäksi viiden päivän antibioottikuuri. Oma lukunsa oli sitten strongholdin laitto illalla kotona, sillä lääkäri antoi sen meille mukaan. Onnistui kuitenkin vihdosta viimein. Antibiootti menee alas kuin mikä tahansa makupala. Eikä nenäpunkkia todennäköisesti ollut, koska oireet poistuivat lääkkeillä eivätkä pahentuneet kuten lääkäri sanoi tapahtuvan, mikäli punkki on läsnä.

Tiitus sai kolmen viikon aikana annettavan yhden tabletin lääkehoidon. Eikä kumpikaan enää ryystä. Tiitus nyt pärskii, mutta se on ollut pienestä pitäen nättinokkainen.

Huvitusta herätti tyttäremme vielä kotona asuessa Tiituksen tapa alkaa aivastelemaan, kun vain näki plikan suuntaavan vessaa kohti. Tiesi, että kohta tuoksuu hiuslakka, hajuvesi ymt. kemikaalion tuotteet. Tiitus aivasteli monen metrin päässä vessasta.